Mahtisuku: Myrkvidr
"Karhun mahti johdattaa - elämään tai kuolemaan!"
Kuvaus
Myrkvidr suvun jäsenet ovat kylmässä pohjoisessa karaistuneita eräinkävijöitä, jotka asuvat Myrkvidrin maatilalla Yewin aarnimetsissä. Suku noudattaa rautakautiselle kulttuurille tunnusomaista elämää, johon kuuluu luonnon keskellä selviytyminen, kaupankäynti ja käsitöiden mestarillinen osaaminen. Erämaan oikkujen takia lähes jokainen suvun jäsen osaa puolustaa itseään, tavalla tai toisella. Maatilan väki tulee toimeen metsän antimilla, kalastuksella sekä kesän aikana viljellyllä sadolla. Myrkvidrin jäsenet tunnetaan valtakunnassa taitavista puukäsitöistään ja hienoista vaatteistaan, joilla suku on ajan saatossa rikastunut. Suvun harjoittama hengellisyys perustuu pääasiassa yhteisöllisyyteen ja luonnon uskoon.
Lyhyt historia
Suvun perustajina toimivat Hjalmar Synkkämieli ja hänen vaimonsa Vinrid Wallsten. Metsän keskelle saapuessaan, suvun perustajat tekivät sopimuksen metsän henkien ja luonnon voimien kanssa, jotta maatila säästyisi aikojen saatossa tapahtuvilta mullistuksilta. Unelmana heillä oli perustaa oma maatila ja ryhtyä sitä kautta omavaraisiksi, kaukana muusta maailmasta ja sen murheista. Hjalmarin ja Vinridin mukaan lähti heidän ystävänsä Ennart Tulihauis, Knut Nordblom ja Helga Puolitanko, tarkoituksenaan perustaa paikalle kylä. Nuori pari päätti toteuttaa unelmansa uskollisten ystäviensä kanssa, ja he rakensivat maatilan, jonka nimeksi tuli Myrkvidr – Synkmetsä.
Kulttuuri, perinteet ja arvot
Hjalmar on aina ollut periaatteen mies, joka vaalii kunniallisuutta ja tietynlaista särmää yli kaiken. Vinrid taas on kautta aikain ollut ahkera käsitöiden tekijä, joka nauttii satunnaisesta hedonismista. Nämä luonteenpiirteet ovat muokanneet Myrkvidrin suvun arvomaailman: Elä oikein, elä kunnialla, ole ahkera ja muista nauttia elämästä. Myös puhtaus on ollut tärkeää, sillä ensimmäinen suvun rakennus oli saunallinen mökki. Jäsenet siis pitävät hyvin huolta ulkonäöstään ja hygieniastaan.
Maatilan yhteisö pysyy elossa ahkeralla työnteolla, kaupankäynnillä ja omavaraisuudella. Tämä kuvastuu käytännössä vuodenkiertoon perustuvilla perinteillä. Keväällä käännetään maat ja kylvetään sato, etsitään sopivat työstöpuut ja valmistaudutaan ottamaan vastaan kesä. Kesällä tehdään käsitöitä ja hoidetaan maatilaa. Syksyllä korjataan kesän sato ja valmistaudutaan talveen. Talvella matkataan etelämmäs myymään tuotteita pois ja ostamaan tarvikkeita tulevaan.
Aarnimetsien eristys on suvun tietoinen valinta, mutta sen kääntöpuoli on ylitsevuotava vieraanvaraisuus maatilalle eksyville ulkopuolisille. Paikalliset samoojat ovat tottuneet saamaan tarpeeseensa syötävää ja juotavaa, ehkäpä isännän tarjoaman saunan, vastineeksi tarinoista ja tiedoista ulkopuolelta valtakunnasta. Perinne juontaa juurensa osittain suvun tekemään sopimukseen, sillä tuntematon matkalainen saattaa yhtä hyvin olla metsän henki, tai jumalolento, joka testaa maatilan asukkaiden noudattavan muinaista sopimusta. Jotkut ovat tietysti yrittäneet käyttää tätä vieraanvaraisuutta hyväkseen, ottaakseen mukaansa enemmän kuin tarvitsevat. Tämän nähdessään isäntä on kokenut asian törkeänä vieraskunnian loukkauksena, joka on johtanut vähintäänkin selkäsaunaan ja kunniaa loukanneen henkilön karkotukseen. Hyvin käyttäytyvät vieraat kuitenkin toivotetaan aina tervetulleeksi uudelleen.
Suvun tunnuksena toimii sinivalkoisella taustalla karjuva karhu, sanoina ”Karhun mahti johdattaa – Elämään tai kuolemaan”. Tämä juontaa juurensa maatilan perustamisen alkuaikoihin, jolloin suurikokoinen karhu eksyi maatilan pihaan. Isännän palatessa metsäreissulta kotiin, karhu alkoi ärhentelemään, haastamaan Hjalmaria. Isäntä yritti voimasanoin ja loitsuloruin saada karhua väistymään, vaan se päätti hyökätä.
Hjalmar otti metsästäjän keihäänsä ja surmasi karhun, pyytäen samalla olennolta ja metsältä anteeksi. Pyynnöstä muodostui loitsusanat karhun mahdista, joka jäi elämään suvun tunnuksena. Myrkvidrin perinteisenä kypsyyskokeena onkin ollut Suurkarhun etsiminen ja surmaaminen, jotta nuorukainen osoittaa kykynsä ja mahtinsa metsälle sekä jumalille. Karhun surmattuaan nuorukainen on tuonut surmatun karhun pään ja taljan näytille suvun vanhimmille, saavuttaen näin täysi-ikäisyyden sukulaistensa silmissä. Tästä muistoksi nuori aikuinen on saanut ylleen karhun taljoista tehdyt turkikset.
Henkisyys
Vähemmän valtakunnassa tunnettua ovat, suvun metsissä harjoittamat, joidenkin mielestä pakanalliset rituaalit ja juhlat, joilla suku pitää yhteyttä luontoon ja sen jumaluuksiin. Suvulle ovat tärkeitä kaikki metsän henget ja jumalat, joiden uskotaan tarkkailevan maatilan asukkeja olentojen ja eläinten muodossa. Näitä olentoja ja henkiä lepytellään usein uhraamalla niille osa sadosta ja pitopöytien antimista. Jopa eräänlaiset veriuhrit eivät ole ennenkuulumattomia. Käsin tehtyjen taikakalujen ohella suvun keskuudessa ja ympäristössä esiintyy erilaisia talismaaneja, rituaaliesineitä ja jopa hurmosta aiheuttavia yrttejä ja juomia. Näitä kaikkia käytetään niin uhrijuhlissa kuin henkilökohtaisen hengellisyyden harjoittamisessa. Myrkvidriä yritetään suojella pohjoisen demoneilta ja pimeyden voimilta erilaisin riimuin ja lumouksin. Näitä suojaustaikoja toteuttaa pääasiassa seremoniamestarin virkaa tekevä shamaani, joka toimii myös suvun henkisenä neuvonantajana ja näkijänä.
Palaa luetteloon
