Roolipelaaminen


Monelle uudelle tulokkaalle ja muutamalle vanhallekin käyttäjälle saattaa olla epäselvää, mitä roolipelaaminen todella on. Roolipelaaminen on loppujen lopuksi kuin näytelmä, ja suunnittelemasi hahmo on se rooli jota tässä näytelmässä näyttelet. Se miten hyvin näyttelet, taas määrää sen miten laadukasta roolipelaamisesi on.

Hahmosi

Hahmollesi nimi ja tausta

Roolipelaamisen aloittamisen lähtökohtana on oman hahmon suunnitteleminen. Pysy realistisuuden rajoissa. Hahmosi voi olla tavallinenkin: tällöin saat siitä enemmän irti ja eläytyminenkin on helpompaa. Pitkän opuksen kirjoittaminen hahmosi taustasta historioineen ei välttämättä ole tarpeellista, mutta on tärkeää että tiedät itse minkälaisella hahmolla pelaat. Aloita miettimällä hahmosi luonteenpiirteitä: onko hän hiljainen, puhelias, kohtelias vai tiuskiiko mielellään muille? Voit myös miettiä hahmollesi historiaa: onko hänelle tapahtunut jotain sellaista lapsuudessaan, joka on voinut vaikuttaa hänen käyttäytymiseensä? Historiakertomusta tai luonneselostusta ei kirjoiteta Paperdollista löytyvään hahmon kuvaukseen (Character Profile), mutta ne on silti hyvä olla ainakin pelaajan itsensä pääkopassa tallessa. Hahmon nimeä miettiessä voi käyttää apuna lukuisia eri nimigeneraattoreita, jos oma pää ei nimen keksimiseen riitä. Fantasiatarinoista ja –elokuvista kopioidut nimet, julkkisten nimet ym. eivät ole sallittuja. Kaikki Matti Nykäset, Aragornit ja Olli Hokkaset voidaan siis suosiolla jättää pois.

yksinäinen soturi

Seikkailijan alku katselee epävarmana
edessään avautuvaa maailmaa.

Eläydy hahmoosi

Yritä pysyä roolissasi hahmolla pelatessa. Pelatessasi mieti mitä hän tekisi vastaan tulevissa tilanteissa. Miten hän suhtautuisi nähdessään ruumiin? Entä nähdessään lohikäärmeen? Juokseeko hän pakoon vai ottaako rohkeasti haasteen vastaan? Sinä ja roolihahmosi olette eri asia, ette toistenne peilikuvat. Jos sinulla on oikeassa elämässä murheita, älä anna niiden vaikuttaa pelaamiseen. Hahmosi ei myöskään aina tiedä niitä asioita mitkä sinä jo tiedät. Parempi hieman tietämätön hahmo kuin sellainen hahmo, joka arvaa ja tietää kaiken ja on aina oikeassa. Ympäristö vaikuttaa hahmoosi myös omalla tavallaan. Pimeässä metsässä esimerkiksi on tunnetusti järkevämpää kulkea valaiseva soihtu mukanaan. Nälkäkin saattaa yllättää kesken metsästysretken, jolloin on hyvä pistää pystyyn nuotio ja paistaa pari siankyljystä. Kannattaa myös miettiä, mikä olisi käytännöllisintä hahmosi ja peliympäristön kannalta: roskat kuuluvat luonnollisesti roskikseen eivätkä maahan lojumaan ja oma ratsu on fiksuinta sitoa kiinni tolppaan kaupassa asioimisen ajaksi. Sen tunnetun maalaisjärjen käyttäminen pelatessa on enemmän kuin suotavaa.

Kieli

Roolipelaaminen suomeksi

Northern Winds on suomalainen roolipelishardi ja kielenä käytetään pelatessa suomea. Hahmojen nimien ei tarvitse olla suomeksi, mutta silti kaikki puhe hoidetaan suomeksi, hahmojen profiilit kirjoitetaan suomeksi ja esineistä, hirviöistä ja vastaavista käytetään niiden suomenkielisiä nimityksiä oletuksena olevien englanninkielisten sijaan. Osa nimistä onkin jo valmiiksi suomennettu shardilla käynnissä olleen suomennosprojektin seurauksena, mutta esineistä ja materiaaleista suurin osa on täysin suomentamatta. Siksipä pelatessasi käytä vastaavaa suomenkielistä nimitystä englanninkielisen sijaan. Esimerkiksi ”iron ore” on suomennettuna rautamalmi, ”lantern” lyhty ja niin edelleen. Muista myös, että jokaisen hahmon ei ole välttämätöntä puhua kirjakielellä. Harvapa maalaistalon kasvatti puhuu täydellisen virheetöntä kieltä, kun taas virallisen tuntuiselle killanjohtajalle tämä sopii. Tosin silti on muistettava, että peli sijoittuu ainakin osittain keskiaikaan, joten nykyaikaisia slangisanoja kannattaa välttää.

nimetön matkaaja

Nimetön matkaaja unohtaa roolinsa.

OOC-puhe

Tärkeänä sääntönä sopisi myös muistaa, että pelihahmollasi hoidetaan vain roolipeliin kuuluva puhe. OOC-puhe, out of character puhe eli hahmoosi kuulumaton puhe on kiellettyä ja sen tahallisesta käyttämisestä rangaistaan. Et voi kesken pelituokion alkaa hahmollasi selittää siitä, kuinka sinun on juuri nyt mentävä laittamaan oikeassa elämässä ruokaa tai höpöttää siitä miten huono ilma kotikulmillasi on tällä hetkellä. Mikäli sinun on kuitenkin ihan pakko ilmoittaa jostakin OOC-asiasta, voidaan käyttää sulkeita. Tätäkään ei suositella tehtäväksi kovin usein, ja ooc-puhetta varten kätevä apuväline onkin pelissä toimiva partychat, killassa toimiva kiltachat tai IRC. Jos tulee kiire tietokoneen ääreltä pois, on helppoa ilmoittaa pelissä yksinkertaisesti ”pitää mennä”, tunnelmaa sen pahemmin pilaamatta. Hymiöiden käyttäminen on myös kiellettyä ja se luetaan suoraan ooc-puheeksi. Hymiöiden sijasta voit käyttää emoteja .e-komennon avulla, tai vaihtoehtoisesti kirjoittamalla hahmosi toiminnon kaksoispisteiden perään, tyyliin: ”: pudistelee päätään pettyneenä”, jolloin hahmosi yläpuolelle ilmestyy teksti *pudistelee päätään pettyneenä*.

Muutama vinkki

Pelissä tapahtunutta ei koskaan kannata ottaa liian vakavasti. Ne asiat, jotka pelissä tapahtuvat, tapahtuvat hahmolle ja esimerkiksi taistelussa tulleesta häviöstä on tyhmää kantaa kaunaa vastapelaajalle itselleen. Hyvä roolipelaaja myöntää tappionsa, eikä myöskään liiaksi ylpeile voitollaan pelin ulkopuolella. Pelissä hahmollasi voi olla ystäviä siinä missä vihamiehiäkin, hahmoasi saatetaan loukata yhtä lailla kuin kehuakin. Toisia pelaajia kohtaan sen sijaan on käyttäydyttävä ystävällisesti ja kunnioittavasti. Henkilökohtaiset solvaukset menevät siis jo hyvän maun yli.

Hahmosi taidot ja niiden nostaminen eivät ole se tärkein asia. AFK-makroaminen, eli makroaminen silloin kun et ole ruudun ääressä, on kiellettyä. Toki jätettyäsi yöksi makrot päälle aamuun mennessä taitosi on kasvanut räjähdysmäisesti, mutta voiko tätä enää kutsua roolipelaamiseksi? Sinun ei tarvitse olla suinkaan se shardin paras seppä voidaksesi nauttia pelaamisesta. Valitsemalla köyhän kalastajapojan hahmoksesi, voit menestyä ihan yhtä lailla kuin jos pelaisit ammattitaitoisella soturilla. Taitojen päättömän nostamisen sijasta sinun kannattaakin tutkia maailmaa ja luoda kontakteja muihin pelaajiin. Älä odota, että tapahtumat tulevat sinun luoksesi, vaan ole ennemmin se joka tekee aloitteen. Jos taas toimintaa on tarjoilla, heittäydy rohkeasti mukaan seikkailuun, uskaliaisuudesta sinut palkitaan.

Jos ainoana päämääränäsi on saavuttaa mainetta ja kunniaa nostamalla taistelutaitosi tappiinsa ja tappamalla mahdollisimman monta muuta hahmoa, ei tämä shardi ole oikea paikka sinulle. Roolipelishardilla liiasta murhaamisesta ja ryöstelystä voi joutua pelissä oikeuden eteen ja saada ansaitsemansa tuomion rötöksistään. Turhista murhista ja aos-tappamisesta (aos = attack on sight, toisen kimppuun hyökkääminen välittömästi) seuraa rangaistus ja pahimmassa tapauksessa koko pelitilin jäädyttäminen kokonaan. Tutustu huolella shardin sääntöihin ennen kuin aloitat pelaamisen. Kun noudatat sääntöjä ja käyttäydyt kunnolla, teet hyvää työtä niin omasi kuin muidenkin pelaajien viihtyisyyden eteen.

leaf

Sivu päivitetty viimeksi: 02.09.2020