Taidot


Älynarviointi

Tunne vihollisesi, kuuluu vanha viisaus. Tällä taidolla voi päätellä kohteen älykkyyden. Lisäksi taidon ylittäessä 70, näkyy myös jäljellä oleva mana. Tämä taito tehostaa passiivisesti taikojen vaikutuksia.

Älykkyyden päätteleminen, kuten anatomian tuntemuskin kehittyy vain silloin kun tutkailtava on taidolle sopiva kohde. Pään päälle ilmestyvän "Evaluating"-tekstin väri vaihtelee sen mukaan kuinka oiva kohde on tutkittavaksi, punaisena kohde on taitojen yläpuolella, värittömänä kohteesta ei voi oppia mitään uutta ja vihreä merkitsee hyvin otollista tutkimuskohdetta. Kuten kaikissa taidoissa, niin tässäkin taidossa aloitetaan pohjalta ja aloittelevan kannattaa päätellä ja kartoittaa mihin pieneläimet kuten rotat tai kissat ovat kykeneviä, siirtyen niistä älyllisesti haastavampiin otuksiin. Vain etsimällä löytää taidolleen sopivia tutkailtavia.

Parannustaidolla henkiinherätetty saa manaa parantajansa Evaluating Intelligencen mukaisesti.

Kuolongain

Shardille on kehitetty ns. kuolongain- niminen ominaisuus, joka mahdollistaa ylimääräisten gainien saamisen, olettaen että mätkit omatasoisiasi hirviöitä. Tämä tarkoittaa sitä, että jos tapat tasollesi sopivan hirviön, saat mahdollisuuden ylimääräiseen gainiin! Tämä järjestelmä myös estää sparraamisen eli kaverin kanssa taistelutaitojen noston 90- taitotasosta ylöspäin. Valitse haluamasi tällä tavalla kehitettävä taito käyttämällä .train komentoa.

Opettaa: Kirjastonhoitaja ja kirjuri.


Palaa luetteloon leaf

Sivu päivitetty viimeksi: 14.09.2020