Taidot


Louhinta

Louhintataidon avulla on mahdollista kaivaa malmia luolista sekä kallion seinämistä. Mitä parempilaatuisempaa malmi on, sitä harvemmin sitä ilmenee maailmassa ja sitä vaikeampaa sitä on kaivaa. Hakun (pick axe) voit ostaa rautasepältä. Kaivaminen tapahtuu varustamalla hakku käteesi, jonka jälkeen etsit sopivan paikan ja alat huhkimaan. Hakku saattaa kuitenkin hajota työn touhussa. Kaivaessa malmia löytää myös silloin tällöin jalokiviä, vaikka nämä ovatkin melko harvinaista herkkua.

Kaivetusta malmista ei voida vielä valmistaa esineitä, vaan se täytyy sulattaa ensin harkoiksi sepänpajoista löytyvissä ahjoissa. Ahjon lämmittäminen vaatii muutaman pesällisen kivihiiltä ja reilusti aikaa. Kivihiiltä saa kaivettua Britannian louhokselta, mutta useimmista kaupungeista löytyy kuitenkin jo valmiiksi lämmin ahjo.

Lisäksi huhutaan harvinaisemmista metalleista, joita on turha kuvitella löytyvän Minocin rautakaivoksista. Näitä harvinaisia malmeja ilmenee mitä kummallisimmissa ja vaarallisimmissa paikoissa, vain odottaen löytäjäänsä...

Mainaamisen avulla voi myös käyttää lapiota aarteiden esiin kaivamiseen. Tässä tarvitaan ensin kartografin käsittelemä aarrekartta, jotta tietää mistä kaivaa.

Opettaa: Aseseppä, rautaseppä ja panssariseppä.


Palaa luetteloon leaf

Sivu päivitetty viimeksi: 26.10.2020