Taidot


Räätälöinti

Ompelijat voivat valmistaa erilaisia vaatteita kankaista sekä suojia erilaisista nahoista, turkiksista ja luista. Saksilla voi keriä lampaista villaa, josta voi rukilla kehrätä lankaa ja siitä voidaan valmistaa kangasta. Ommellaksesi tarvitset sewing kitin, jota käyttämällä pääset valitsemaan valmistusmateriaalin. Erilaisia nahkoja, joita voi käyttää suojien tekemiseen, on yhteensä 20 erilaista. Luita taas on 6 eri sorttia ja turkiksia 7.

Taitavampi räätäli saa raaka-aineita jalostaessaan enemmän käyttökelpoista materiaalia kuin uransa alkuvaiheilla oleva.

Lista eri nahkatyypeistä

Lista eri luutyypeistä

Lista eri turkistyypeistä

Mattojen valmistaminen

Räätälit valmistavat myös sisustukseen kelpaavia mattoja. Aloita valmistus kangaspuiden luona. Tarvitset mukaasi suuren määrän lankaa sekä väriaineen. Mahdollisia värejä ovat tumma, sininen ja punainen.

Maton tekeminen on aikaavievää puuhaa. Voit aina keskeyttää valmistamisen ja jatkaa myöhemmin siitä, mihin jäit. Lankaa kuluu myös valmistamisen aikana.

Taitava räätäli tekee isompia mattoja, ja erityisen kokenut voi myös koristella valmiin mattonsa entistä hienommaksi. Koristelu vaatii kultaharkkoja.

Opettaa: Räätäli, nahkuri ja suutari.


Palaa luetteloon leaf

Sivu päivitetty viimeksi: 14.01.2021